Pihapuun kaato maksaa tyypillisesti 150-300 euroa. Haastavamman puun kaataminen voi maksaa enemmän. Hinta kaadettua puuta kohden voi olla pienempi jos kaadetaan useita puita.
Rakennusten läheisyydessä sijaitsevien puiden oksia voidaan joutua sahaamaan ennen puun kaatamista
Saako puun kaatamisesta kotitalousvähennyksen?
Kyllä. Pihapuiden kaatamisesta ja oksien karsimisesta saa normaalin kotitalousvähennyksen. Vielä vuonna 2024 työstä sai korotetun vähennyksen. Vähennystä ei kuitenkaan saa piha-alueen ulkopuolella ja uudisrakentamisen yhteydessä tehtävistä kaadoista.
Voiko puun kaataa itse?
Puunkaatoon rakennusten ja sähkölinjojen lähettyviltä sisältyy aina riskejä. Ammattitaitoisella puunkaatajalla eli arboristilla on kokemus kaataa puu haluttuun suuntaan ja työkalut kuten tehokas moottorisaha, kaatovänkä, halkaisukiilat, valjaat ja tukkisakset. Ammattilaisella on myös vastuuvakuutus pahimman varalle.
Pysyi aikataulussa, teki sovitusti selkeän tarjouksen mukaan ja hyvää jälkeä.
Antti, Helsinki
Nopeasti ja sovitusti valmiina. Katto näyttää hyvältä.
Tomi, Kauniainen
Nopeasti vastasi tarjouspyyntöön ja hoiti homman jo seuraavalla viikolla ja aikataulussa. Viestintä oli myös mutkatonta eikä työnjäljessä ole valitettavaa.
Jukka, Tampere
Erittäin hyvä ja laadukas työn jälki. Urakka työstettiin nopeasti. Erittäin hyvä hinta-laatusuhde.
Hannele, Nurmijärvi
Ystävällinen ja hyvä palvelu. Työ tehtiin sovitusti.
Petra, Helsinki
Työn jälki on hyvä ja työntekijät joustavia ja luotettavia. Työ tehtiin ripeällä otteella.